Hakutulokset

135 tulosta haulle “ ”

Charles Sandisonin valotaidetta Tampereen taidemuseoon keväällä 2024

Tampereen taidemuseon pohjakerroksessa avautuu helmikuussa maamme kansainvälisesti tunnetuimpiin taiteilijoihin lukeutuvan Charles Sandisonin yksityisnäyttely. Sandison (s. 1969, Englanti) on Tampereella asuva mediataiteilija. Sandisonin taidetta on kuvailtu valorunoudeksi.

Tampereen Satakunnankadun kiertoliittymän luonnosvaiheen taiteilijat on valittu

Satakunnankadun uuteen kiertoliittymään tai sen läheisyyteen toteutetaan taideteos teemalla ”Tekniikan ja teollisuuden Tampere”. Luonnoksia kohteeseen pääsevät laatimaan taiteilijat Johanna Häiväoja, Akseli Leinonen ja työpari NEON.

Tamperelaisille tärkeitä julkisia taideteoksia turmeltu – Tampereen taidemuseo laati toimintasuunnitelman

Tampereella 13.–14.10.2023 turmeltujen julkisten taideteosten, Pertti Mäkisen Betonimyllystä runon siivet, Lauri Viidan muistomerkki -teoksen sekä Unto Hietasen Kalapoika-patsaan, tulevaisuuden varalle on laadittu toimintasuunnitelma. Monille tutut teokset tuhottiin sahaamalla osia irti ja anastamalla irrotetut osat.

Tuomo Rosenlundin ja Mika Hannulan valoteoksia keskustaan Valoviikkojen ajaksi

Kuvataiteilija Tuomo Rosenlundin ja kirjailija Mika Hannulan yhteisnäyttely Urbaani Utopia yhdistää visuaalista ja sanallista kerrontaa. Valogallerian teokset heijastetaan rakennusten seiniin Tampereen keskustassa 27.10. alkaen. Valogalleria on osa Tampereen Valoviikkojen ohjelmaa, ja näyttely on Tampereen taidemuseon tuottama. Valoteokset ovat esillä 27.10.2023–10.3.2024 päivittäin pimeään aikaan, noin klo 17–23.

Tampereen taideratikassa taidemuseon klovnit ja muita pop-up-esityksiä

”Tamperelaiset legendat” ottavat taideratikan haltuunsa tänä syksynä monipuolisilla ja yllättävillä pop-up-esityksillään. Esitykset ovat jatkoa viime vuoden pop-upeille, jotka selvästi ilahduttivat ja inspiroivat matkustajia.

Satakunnankadun liikenneympyrän taideteoksesta kilpailu

Satakunnankadun uuteen kiertoliittymään tai sen läheisyyteen toteutetaan taideteos teemalla ”Tekniikan ja teollisuuden Tampere”. Taideteoksen tekijää haetaan portfoliohaun kautta. Tampereen kaupunki ja tänä vuonna 130 vuotta täyttävä Tampereen Teknillinen Seura tilaavat teoksen yhdessä.

Tripadvisor palkitsi Muumimuseon Travellers’ Choice 2023 -palkinnolla

Tripadvisor on palkinnut Tampereella sijaitsevan maailman ainoan Muumimuseon Travellers’ Choice 2023 -palkinnolla Erikoismuseoiden kategoriassa. Palkinnon saava kohde saa jatkuvasti erinomaisia arvioita matkailijoilta Tripadvisor-sivustolla. Voittajat sijoittuvat maailmanlaajuisesti 10 parhaan prosentin joukkoon Tripadvisorissa olevista kohteista.

Hervantaan valmistui Tampereen pisin maalaus

Hervannan valtaväylän päälle on valmistunut kaksi uutta siltaa. Kävely- ja pyöräilysilta tien pohjoispäässä on nimetty Aasiansillaksi. Sillan 70 metriä pitkä tukimuuri on saanut kylkeensä upean taideteoksen nimeltä Matkalla kotiin. Tekijänä on taiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvittaja Terhi Ekebom.

Tapiolanpuiston taidekilpailun voittajaksi valittiin Jass Kaselaanin ehdotus Sukulaissielut tervehtivät kaukaa toisiaan

Tampereen kaupunki etsi taidekilpailun avulla pysyvää taideteosta sijoitettavaksi Kissanmaalle Tapiolanpuistoon. Kilpailun voittajaksi valittiin virolaisen kuvataiteilijan ja kuvanveistäjän Jass Kaselaanin ehdotus Sukulaissielut tervehtivät kaukaa toisiaan.

Vuoden 2023 nuoren taiteilijan Eetu Huhtalan a pillow fort & other soft things sekä Backlight'23 - Julmaa valoa avautuvat Tampereen taidemuseossa

Tampereen taidemuseon kesänäyttelyt avautuvat lauantaina 17.6.2023. Vuoden 2023 nuoreksi taiteilijaksi valitun kuvanveistäjä Eetu Huhtalan näyttely kuvaa tuttuja arkisia esineitä ja teknisiä laitteita, jotka eivät täytä tarkoitustaan tai toimi odotetulla tavalla. Backlight'23 - Julmaa valoa nostaa esiin kysymyksiä kuvien todistusvoimasta maailmassa, jossa globaalit kriisit ja konfliktit ovat jo kauan sitten ylittäneet inhimilliset mittasuhteet.

Kesän 2023 taidetärpit Pirkanmaalla

Pirkanmaan kesä on täynnä erilaisia taidekohteita. Tampereen taidemuseo on koostanut sivuilleen joukon vinkkejä erilaisista vierailukohteista, joita löytyy ympäri Pirkanmaata.