Tuula Lehtisen ja Charles Sandisonin näyttelyt avautuvat Tampereen taidemuseossa 24.2.2024

Tampereen taidemuseossa avautuu lauantaina kaksi uutta näyttelyä. Tuula Lehtisen With Pleasure -näyttely on aistikasta kauneuden ja feminiinisyyden juhlaa. Mediataiteilija Charles Sandison on luonut museon alimpaan kerrokseen uuden Rhizome-teoksen, joka vie katsojat ikään kuin avaruusmatkalle, keskelle sanojen universumia.

Tuula Lehtinen – With Pleasure

Tamperelaisen kuvataiteilijan Tuula Lehtisen (s. 1956) yksityisnäyttely on laaja katsaus hänen taiteeseensa 1980-luvulta nykyhetkeen. Lehtinen tunnetaan taidegrafiikastaan, maalauksistaan, posliiniveistoksistaan ja julkisista mosaiikkitöistään. Estetiikka, kauneus ja käsityön arvostus yhdistää Lehtisen taidetta aikakaudesta ja tekniikasta riippumatta. Hän käsittelee taidehistoriallisin viittein ja nykytaiteen keinoin taiteen filosofian ja historian ikiaikaisia kysymyksiä kauneudesta ja sen syvällisestä merkityksestä ihmiselle. 

With Pleasure -näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, keramiikkaveistoksia ja installaatioita. Vanhemman tuotannon ohella mukana on uusia teoksia sekä uustulkintoja vanhoista teoksista, teemoista ja aiheista. Näyttely avaa laajan ajallisen kaaren Tuula Lehtisen tiestä grafiikan tekijästä taidemaalariksi ja julkisten teosten toteuttajaksi.

Lehtisen teoksissa kukat hehkuvat, palmut huojuvat, silkki kahisee ja posliinikengät kiiltävät. Näyttelyssä on panostettu kokonaisvaltaiseen elämyksellisyyteen ja esteettiseen vaikuttavuuteen värikkään ja ylellisen näyttelyarkkitehtuurin kautta.

Tuula Lehtinen on toteuttanut useita julkisia mosaiikkiteoksia Suomessa ja Ruotsissa. Hän voitti syksyllä 2023 Kansallismuseon uudisosan julkisen taiteen kilpailun ehdotuksellaan Lähdevettä. Tuula Lehtinen tunnetaan myös aktiivisena julkisen taiteen ja kuvataidemaailman kehittäjänä. Grafiikanpaja Himmelblaun ohella hän on ollut mukana perustamassa Frei Zimmer Oytä ja Galleria Nykyaikaa. Lehtinen on toiminut norjalaisen Kunsthögskolen i Bergen -korkeakoulun grafiikan professorina 2007–10.

 

Mies seisoo hämärässä tilassa, jonka seinille on heijastettu sanoja,

Charles Sandison Tampereen taidemuseossa helmikuussa 2024.

Charles Sandison

Charles Sandison (s. 1969, Englanti) on Tampereella asuva mediataiteilija ja yksi maamme kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita. Sandisonin taidetta on kuvailtu valorunoudeksi. Sandison toteuttaa sisä- ja ulkotiloihin tietokonepohjaisia valoinstallaatioita, videoprojisointeja, jotka yhdistävät sanoja, symboleja ja liikettä.

Charles Sandisonin toisiinsa punoutuvista videoprojisoinneista ja arkkitehtuurista muodostuva teos Rhizome (2024) houkuttelee katsojat uppoutumaan digitaalisesti luotuun vaihtoehtoiseen universumiin ja tekoälyn luomien elämänmuotojen pariin. Seinillä liikkuu vapaasti sanoja, numeroita, merkkejä ja symboleita. Välillä ne sulautuvat yhteen orgaanisiksi muodoiksi, ja räjähtävät sitten kirjainmyrskyksi ja siirtyvät sanastosta toiseen. Teoksen voimakas emotionaalinen lataus tempaa katsojat tai pikemminkin kokijat otteeseensa. Näyttelyvieraat kokevat olevansa ikään kuin avaruusmatkalla, jossa liikutaan keskellä sanojen universumia, kaaoksen ja järjestyksen rajamailla.

Charles Sandison on opiskellut Glasgow School of Art -taidekoulussa Skotlannissa vuosina 1988–93. Hän muutti Suomeen 1995. Sandison on ollut mukana mm. Venetsian biennaalissa 2001, Ars-näyttelyssä 2006 ja Singaporen biennaalissa 2011. Sandisonin videoinstallaatioita on esitelty sisä- ja ulkotiloissa ympäri maailmaa, mm. São Paulossa, Denverissä, Roomassa, Madridissa ja Lontoossa. Sandison voitti Ars Fennica -palkinnon vuonna 2010.

Tuula Lehtinen – With PleasureCharles Sandison24.2.–5.5.2023 

Lisätietoja

Virpi Nikkari

Näyttelypäällikkö

Teksti: Virpi Nikkari
Kuvat: Jussi Palojärvi ja Teija-Tuulia Ahola