Kimmo Kaivannon konservoitu maalaus ripustettiin Tesoman koululle

Kuvataiteilija Kimmo Kaivannon suurikokoinen Perustiedon maisema -maalaus (1967) on konservoitu ja ripustettu uudelle Tesoman koululle. Maalaus on yksi Kaivannon varhaisista Tampereen oppilaitoksiin valmistuneista julkisen taiteen maalauksista. Perustiedon maisema oli esillä Tesomajärven koululla yli 50 vuotta.

Tampereen kaupunki järjesti vuonna 1969 julkisen taiteen kilpailun, jossa etsittiin toteutettavia teoksia samana vuonna valmistuvaan Tesomajärven kouluun. Kimmo Kaivannon (1932−2012) teos oli yksi kolmesta, jonka kilpailuraati valitsi toteutettavaksi yli 50 luonnoksen joukosta. Perustiedon maisema oli kilpailuraadin mielestä rohkea ja sen iloista väriratkaisua ja sommittelua kehuttiin. Kaivanto lähestyi koulumaailmaa erilaisten geometristen muotojen ja perusväreihin pohjautuvan aiheen kautta.

Kun Tesomajärven koulu päätettiin purkaa 2018, Perustiedon maisema -maalaus siirrettiin konservoitavaksi museoiden kokoelmakeskukseen. Maalaus oli ollut esillä ilman lasi- tai akryylisuojausta koulun portaikossa yli viisi vuosikymmentä. Keskeisellä paikalle ripustettu teos oli kokenut yllättävän vähän kolhuja. Taidemuseon maalauskonservaattori puhdisti likaisen maalauspinnan ja tasoitti kankaan painaumat, ja yksi maalauskankaan reikä restauroitiin. Alkuperäinen, laadukas kiilakehys ei vaatinut huoltoa.  

Suurikokoiselle maalaukselle löytyi uusi sijoituspaikka Tesoman koulun kahteen kerrokseen ylettyvästä kirjastotilasta. Haastavuutta teoksen ripustamiselle toi maalauksen koko ja paino. Se on kolme metriä korkea ja 30 kiloa painava. Kimmo Kaivannon julkisen taiteen ura alkoi Tampereella 1960-luvulla. Perustiedon maisema oli kolmas Kaivannon Tampereen oppilaitoksiin tilatuista suurista julkisen taiteen maalauksista. Ennen sitä valmistuivat Iloiset ystävämme Saukonpuiston kouluun 1960 ja Kesäkuvia Pellervon kouluun 1966.  

Tampereen kaupungin taideomaisuutta on esillä ympäri kaupunkia kaikkien kaupunkilaisten katsottavana. Taidemuseon kokoelmayksikön sijoitustoiminta mahdollistaa taiteen esittämisen kaupungin yksiköissä ja palvelupisteissä.

Lisätietoja

Tiina Kuivalainen

Tampereen taidemuseo Museoamanuenssi

Teksti: Tiina Kuivalainen
Kuvat: Jari Kuusenaho