Mustametsän päiväkodissa nautitaan luonnosta ja taiteesta

Neljä naista istuu sohvaryhmällä maalauksen edessä.

Mustametsän päiväkodin sisäpiha ja lähiluonto on lasten ahkerassa käytössä, kun lapsia kannustetaan liikkumaan ja leikkimään ulkona. Luontoa kunnioittavat arvot ja lajien kirjo näkyy myös Nekalassa sijaitsevan päiväkodin lapsiryhmien nimissä, joita ovat mm. Villivaahterat, Kuurakuuset, Helmipöllöt ja Lehtopöllöt. Kaksi vuotta sitten valmistuneet tilat saivat viimeisen silauksen, kun Tampereen kaupungin kokoelman kuvataidetta ripustettiin yhteisiin tiloihin ja kokous- ja työhuoneisiin.

Kuvataiteen sijoitusprosessin alussa toivoimme, että taidemuseon kokoelmapalveluiden henkilökunta huomioisi meille tärkeät arvot. Meille tärkeää on lasten turvallisuus sekä lämmin vuorovaikutus ja osallisuus. Mustametsän päiväkoti haluaa tarjota rikasta ja monipuolista varhaiskasvatusta ja esiopetusta jokaiselle lapselle. Kokeileva, oivaltava, tutkiva ja aktiivinen oppiminen sekä liikunnallisuuden edistäminen ovat Mustametsän varhaiskasvatuksessa tärkeitä elementtejä, kertoo päiväkodin johtaja Leena Laine.

Tampereen kaupungin taideomaisuutta on esillä ympäri kaupunkia. Osallistavuus ja tilan tuomat rajoitukset vaikuttavat tiloihin ripustettavaan kuvataiteeseen. Yhteisen keskustelun perusteella löysimme taideteokset, jotka sopivat erittäin hyvin lasten maailmaan. Lapset ovat alusta alkaen ihmetelleet ja ihastelleet teoksia, toteaa Laine. Halusimme antaa lapsille mahdollisuuden kokea taidetta arkiympäristössä, ja yhteistyössä taidemuseon kokoelmayksiön kanssa se tehtiin mahdollisesti. Meillä kasvaa uusi sukupolvi kuvataiteesta nauttivia tamperelaisia.

Arkiympäristön kuvataide lisää viihtyisyyttä, yhdenvertaisuutta ja pirkanmaalaisten ammattitaiteilijoiden tunnettuutta. Emmi Kallion värikylläinen abstrakti maalaus valittiin henkilökunnan tauko- ja kokoustilaan, Janne Laineen grafiikkaa ruokalan läheisyyteen ja Sanna Kauppisen vanerille työstetyt luontoaiheet lasten tiloihin. Kuvataiteesta pääsevät nauttimaan myös tilojen ilta- ja kokousvuokraajat. Tampereen kaupunki panostaa viihtyisiin oppimisympäristöihin, ja kaupungin taidekokoelmat täydentävät niitä.

Jari Kuusenaho.
Vasemmalta museoamanuenssi Tiina Kuivalainen, esiopetuksen opettaja Sonja Laitila ja Johanna Ojansivu sekä päiväkodin johtaja Leena Laine henkilökunnan taukotilassa. Taustalla Emmi Kallion maalaus.