Teemu Virtasen Eristetty on voittanut vuosimitalikilpailun 2021

Julkaistu 22.3.2021 10.22

Mitalitaiteen Killan vuosimitalikilpailun 2021 on voittanut Teemu Virtasen ehdotus Eristetty. Pieni viiden sentin korkuinen teos teki tuomaristoon suuren vaikutuksen. Toiseksi kilpailussa sijoittui Maija Hyvönen-Hossainin teos Kulkutauti leviää ja kolmannen palkinnon sai Juha Wellingin mitali Eksponentiaalinen kasvu. Kilta ainaistalletti mitalikokoelmansa Tampereen taidemuseoon vuonna 1989, ja siitä lähtien yhteistyö ollut tiivistä. Tampereen taidemuseo lienee Suomessa ainoa julkinen taho, joka edelleen aktiivisesti kartuttaa taidemitalien kokoelmaa.

 

Tamperelaislähtöinen 30-vuotias Teemu Virtanen opiskelee maalausta ja kuvanveistoa Kankaanpään taidekoulussa. Eristetty on hänen toinen mitalinsa. Teos kuvaa puhuttelevasti nykyhetken pandemiasta kumpuavia tuntoja ja yleisemminkin ihmisen ahdistusta urbaanissa ympäristössä. Kerronnallisuutta mitaliin tuo lävistys, joka vaihtaa näkökulmaa yhteisöllisen ja yksilöllisen kokemuksen välillä. Pysty suorakaide ja elävä tekstuuri saavat mitalin näyttämään pieneltä maalaukselta, mikä sopiikin hyvin taiteilijan tekniikoiden rajoja ylittävään työskentelytapaan.

Kaksi muuta palkittua ovat jo pitkään toimineet mitalitaiteen parissa. Maija Hyvönen-Hossainin rehevä veistoksellinen teos on kuin kuvallinen löytöretki muurahaiskäpyjen ja lepakoiden maailmaan. Juha Wellingin mitali visualisoi kauniisti kasvun ja muutoksen ontologiaa.


Maija Hyvönen-Hossainin teos Kulkutauti leviää. Kuva: Jari Kuusenaho

Vuosimitalikilpailu toteutettiin tällä kertaa Tampereella yhteistyössä Tampereen taidemuseon kanssa. Kisaan tuli ilahduttavasti 48 ehdotusta, mikä on selvästi enemmän kuin viime vuosina.

Kilpailun aihe oli vapaa. Korona näkyi monissa ehdotuksissa sekä suoraan että välillisesti. Toinen vakioteema kilpailuissa on jo pitkään ollut ilmastokriisi.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kuvanveistäjät Anne Meskanen-Barman ja Alex Suomi Kuvanveistäjäliitosta, näyttelijä Auvo Vihro Tampereen Työväen Teatterista sekä Killasta kuvanveistäjä Maria Hopia. Puheenjohtajana toimi Tapio Suominen ja sihteerinä tutkija Marjut Villanueva Tampereen taidemuseosta.

Vuosimitalikilpailuja on toteutettu säännöllisesti Suomen Mitalitaiteen Killan perustamisesta 1965 lähtien viime vuotta lukuun ottamatta. Kilta pyrkii edistämään mitalitaidetta toimimalla yhdyssiteenä alan toimijoiden välillä. Yhdistys ei saa julkista tukea opetus- ja kulttuuriministeriön lopetettua avustuksensa 2017.


Juha Wellingin mitali Eksponentiaalinen kasvu. Kuva: Jari Kuusenaho

Lisätietoja

Tampereen taidemuseo
sähköposti if.erepmat@umat
puhelin 03 5656 6577

Tapio Suominen
puhelin 050 359 2410


Kuvat Teemu Virtanen: Eristetty. Kuva: Jari Kuusenaho